Minä olen muusikko, laulaja-lauluntekijä Sami Karu



Kuva: Jarkko Pennanen 2022

Olen sipoolainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja rumpali. Minut on löytänyt rumpujen takaa 14-vuotiaasta ja myös lauluja olen kirjoittanut siitä lähtien. Elämänmutkat ovat vieneet ammatillisesti muualle mutta olen ollut onnekas ja saanut esiintyä kitaran kanssa ja rumpalina erilaisilla kokoonpanoilla. Rumpalina olen levyttänyt aikaisemmin, kun taas laulaja-lauluntekijänä 2017 julkaistu Hetkiä levy on esikoisalbumini.

Musiikkiani – suomipoppia, suomirockia ja iskelmää – voit kuunnella kaikista suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotify’sta.

2019 syksyllä ilmestyi Syksyn värejä niminen uusi EP-levyni. Ensimmäinen single-lohkaisu Sun iholla julkaistiin 3.5.2019. Koko 5-kappaleen EP löytyy musiikin suoratoistopalveluista .

3.4.2020 julkaistiin suoratoistopalveluissa uusi single Näin se vaan menee, joka on äänitetty yhdessä Yhtyeeni kanssa Porvoon Magnusborgin studioilla. 

Kolmas levyni Varjot ja valot julkaistiin 12.11.2021. Ensimmäinen tältä kolmannelta levyltäni lohkaistu single Tunnetko sen julkaistiin musiikin suoratoistopalveluissa 23.4.2021. Levyn toinen single, nimibiisi, Varjot ja valot julkaistiin 21.5.2021. Kolmas bluegrass-tyylinen single Hipaisu julkaistiin 22.10.2021!

Varjot ja valot – levyjulkaisukonsertti pidettiin Kulttuuritehdas Vernissassa 11.11.2021! 

2.12.2022 julkaistiin KYLMÄÄN SYLEILYYN uusi Sami Karu Yhtyeineen single!

14.4.2023 julkaistiin SYDÄMEN SIVUÄÄNENÄ uusi Sami Karu Yhtyeineen single!

Vuonna 2023 tulen julkaisemaan uutta musiikkia. Pysy kuulolla!

Esiinnyn monenlaisilla kokoonpanoilla soolo- ja duokeikoista aina Sami Karu Yhtyeineen keikkoihin. Soitan omaa musiikkiani ja tarvittaessa monenlaisia cover-kappaleita tilaisuuden luonteen ja tarpeen mukaan. Videoita keikoista löydät esimerkiksi YouTube kanavaltani.

Kysy keikkatarjousta: sami@samikaru.fi.

 

2
0
2
15